Kokeile esim. filee

Mureke juurespedillä

4.5

Valmistusaika 60-120 min
henkilomaarahenkilomaara

Raaka-aineet

Mureke:
400g Jauhelihaa (sika-nauta tms)
1 pss sipulikeittoaineksia
2 kananmunaa
3/4 - 1 dl korppujauhoja
1 prk kermaviiliä
paprika jauhetta, valkosipulia, suolaa ja mustapippuria maun mukaan

Juurekset:
3 porkkanaa
1 keskikokoinen lanttu
8 keskikokoista perunaa
1 sipuli ja/tai pala purjoa
voita, suolaa ja mustapippuria maunmukaan

Valmistusohje

Sekoita kaikki murekkeen ainekset, tasaiseksi massaksi. Laita massa jääkaappiin vetäytymään juuresten käsittelyn ajaksi. Laita uuni lämpenemään n.200C.

Kuori ja pilko juurekset n. 2cm kuutioiksi. Laita sen jälkeen juurekset n.7 minuutiksi kiehuvaan veteen. Kuori ja pilko sipuli pieniksi lohkoiksi (purjo huuhdellaan hyvin ja pilkotaan n. 1/2-1cm paksuisiksi viipaleiksi).

Muotoile mureke isohkon uunivuoan (esim. lasagnevuoka) keskelle pötköksi. Lisää valutetut juurekset ja sipulit murekkeen ympärille. Rouhi pinnalle hieman suolaa ja mustapippuria. Vuole voista ohuita lastuja juuresten pinnalle oman maun mukaan (voi käyttää myös öljyä).

Laita vuoan päälle aluksi pala foliota. Ota noin 30 minuutin kypsennyksen jälkeen folio pois, että pinta saa kauniin värin. Jatka kypsennystä n.20-30 min.

Huom! Voit myös laittaa juurekset suoraan uunivuokaan murekkeen ympärille, silloin lisää vettä sen verran että pohja peittyy. Voit myös paahtaa hieman juuresten pintaa kuivalla pannulla. Antaa todella hyvää makua!