
0-30 min

Poista sisäfileestä kalvot ja leikkaan file reilun sentin levyisiksi siivuiksi. Nuiji siivuja kevyesti ohuemmiksi. Paista siivut pannulla pienissä erissä molemmin puolin niin, että liha saa väriä. Mausta suolalla, valkopippurilla sekä murskatulla rosmariinilla. Huuhtele pannu paistokertojen välillä ja ota liemi talteen. Sulata pannulla voi ja kuullota hienonnettu sipuli. Lisää vehnäjauhot sekä vähitellen huuhdeliemi sekä kerma. Lisää paseerattu tomaatti, hunajasinappi sekä lihaliemikuutio. Mausta soijakastikeella. Kiehauta kastike ja lisää joukkoon herkkusienet ja lihat. Hauduta hetken aikaa.