
0-30 min

Kuori ja pilko sipuli pieniksi kuutioiksi. Lämmitä paistinpannu kuumaksi ja lorauta siihen tilkka öljyä. Tiristä possunsuikaleita ja sipulia pannulla noin 4 minuuttia välillä sekoittaen.
Aloita guacamolen valmistus halkaisemalla avocado ja poistamalla sen keskeltä kivi. Lusikoi hedelmäliha syvään astiaan ja rutista sen päälle limetin mehu. Kippaa purkillinen kermaviiliä joukkoon. Ryyditä makua hienonnetulla valkosipulinkynnellä ja ripauksella chilijauhetta. Soseuta seos tasaiseksi kastikkeeksi sauvasekoittimella ja viimeistele maku hitusella suolaa sekä pippuria.
Pilko salaatti ja kuutioi tomaatti sekä kurkku ja lado ne omiin kulhoihinsa. Lämmitä tacokuoret juuri ennen aterian alkua.
Tuo kaikki ainekset pöytään, jotta jokainen ruokailija voi koota haluamansa annoksen. Ensimmäiseksi tacokuoreen voi asetella salaattia, kurkkua ja tomaattia, sitten meheviksi paistettuja possunsuikaleita. Komeus viimeistellään juustoraasteella ja reilulla lusikallisella täyteläistä guacamolea.