Kokeile esim. mausteinen

Possutonnato

0

Valmistusaika 0-30 min
henkilomaarahenkilomaara

Raaka-aineet

noin 1,5 kg porsaan ulkofileetä
1 sipuli
1 porkkana
100 g juuriselleriä
2 laakerinlehteä
2 rkl karkeaa merisuolaa
1 tl kokonaisia maustepippureita

Tonnikalakastike
1 prk tonnikalapaloja öljyssä
4 anjovisfileetä
1 rkl kapriksia
2 rkl majoneesia
1 sitruunan mehu
noin 1 dl oliiviöljyä
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
(tarvittaessa lihan keitinlientä ohentamiseen)

Koristeluun
varrellisia kapriksia
sitruunaviipaleita

Valmistusohje

Huuhtele paisti kylmällä vedellä ja nosta kattilaan kylmään veteen. Käännä levy lämpenemään. Kun vesi alkaa kiehua, kuori pinnalta vaahtoa niin kauan kuin sitä muodostuu. Kuori ja pilko sipuli, porkkana ja juuriselleri reiluiksi paloiksi ja laita kattilaan mausteiden kanssa. Anna fileen kiehua miedolla lämmöllä noin tunnin ajan tai kunnes sisälämpötila näyttää 76 celsiusastetta.

Anna lihan jäähtyä liemessä. Nosta liha pois kattilasta ja säästä hieman keitinlientä. Kääri filee tiiviisti kelmuun ja nosta jääkaappiin, jotta siitä tiivistyy kauniin muotoinen pala.

Laita kaikki kastikkeen ainekset tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi. Ohenna tarvittaessa lihan keitinliemellä, sillä kastike saa olla juoksevaa. Leikkaa liha mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Valuta päälle kastike ja koristele kapriksilla sekä sitruunaviipaleilla.