Possu pala palalta
Sisäfilee
Sisäfilee on possun arvokkain osa, eikä syyttä. Sisäfilee on vielä ulkofileetäkin asteen mureampaa, vähärasvaista possunlihaa. Rasvaa sisäfileestä löytyy noin 4,5 prosenttia. Sisäfileen mureuden salaisuutena on sen sijainti osana isoa lannelihasta (psoas major), joka ei liikoja rasitu – eikä siten sitkisty – possun liikkuessa.
Sisäfileetä voi käyttää periaatteessa mihin possuruokaan tahansa, mutta yleisimmin sitä käytetään kokonaisena paistina, viipaleina, leikkeinä ja noisetteina. Kallisarvoista herkkua ei monikaan raaski käyttää esimerkiksi jauhelihaan tai suikaleiksi.
Paloina sisäfilee sopii hyvin vaikkapa grillivartaisiin. Sisäfileen voi kypsentää kokonaisena myös esimerkiksi taikinakuoressa tai foliossa. Sisäfileen maku paranee entisestään, kun sen täyttää lempimausteilla.
Sisäfileen kypsennyksessä pätevät samat lainalaisuudet kuin ulkofileessäkin – sitä ei kannata kypsentää kuivaksi. Sisäfileenoisettien paistamiseen riittää 10−15 minuuttia, kokonainen sisäfileekin kypsyy uunissa + 150 asteessa puolessa tunnissa. Sisälämpötilaksi voi jäädä + 75 astetta. Sisäfileestä voi halutessaan poistaa kalvot ennen kypsentämistä. Se on myös hyvä ruskistaa paistinpannulla ennen kuin se siirretään uuniin kypsymään. Ennen kuin sisäfileen viipaloi, sen kannattaa antaa vetäytyä vartin verran.
Resepti: Täytetty porsaan sisäfilee

