Kaksoismarinoitua possunfileetä
Raaka-aineet
1 (noin 1 kg) porsaan ulkofileetä1.marinadi
1/2 dl soijaa
1/2 dl öljyä
1/2 tl suolaa
1 tl sokeria
Ruskistamiseen
1 rkl voita ja öljyä
2. marinadi
1/2 dl punaviinietikkaa
1/2 dl vettä
1 dl rypsiöljyä
2 valkosipulinkynttä murskattuna
Pinnalle
1 dl hienonnettuja yrttejä, esim. minttua ja persiljaa
2–3 rkl oliiviöljyä
1 punasipuli
2 rkl kapriksia
Valmistusohje
Sekoita ykkösmarinadin ainekset keskenään ja nosta filee marinoitumaan yön yli. Kääntele fileetä muutaman kerran maustumisen aikana.
Nosta filee noin tuntia ennen kypsentämistä huoneenlämpöön. Kuivaa lihan pinta talouspaperilla. Ruskista fileen pinta kauttaaltaan voi-öljyseoksessa. Nosta liha uunivuokaan ja aseta paistomittari fileen keskelle. Kypsennä 125-asteisessa uunissa, kunnes sisälämpötila näyttää 70 astetta. Nosta filee uunista, kääri se folioon ja anna vetäytyä hetken aikaa.
Sekoita toisen marinadin ainekset. Viipaloi liha tarjoiluastiaan ja kaada päälle marinadi. Peitä astia kelmulla, nosta kylmään ja anna marinoitua vähintään muutama tunti viileässä.
Ripottele pinnalle hienonnetuista yrteistä valmistettua yrttiöljyä, hienonnettua punasipulia sekä kapriksia. Tarjoa viileänä esimerkiksi brunssipöydässä.


30-60 min