Maailmassa on paljon väkirikkaita alueita, joilla sikaa ei syödä lainkaan, mutta possunliha on silti lihoista eniten syötyä.

Eurooppa ja Kiina ovat possunlihan suurkuluttajia. Eurooppalaisista possua suosivat erityisesti saksalaiset ja tanskalaiset.

Varsinkin kinkulla on tärkeä asema monen maan ruokakulttuurissa. Monessa Euroopan maassa oma kinkku on samassa kategoriassa kuin nimekkäät juustot tai appellation-suojatut viinit, viskit ja konjakit.

Kukapa meistä ei tuntisi esimerkiksi parmankinkkua, tuota italialaista erikoisuutta, jota pääministeri Silvio Berlusconi aikanaan käytti valttinaan, jotta EU:n elintarvikevirasto saatiin saapasvaltioon. Tällä Italian kuuluisimmalla ilmakuivatulla kinkulla on 2000-vuotiset perinteet ja sen valmistusta valvoo erityinen konsortio. Prosciutto di Parmaa tarjotaan tyypillisesti ohuina siivuina meloniviipaleiden, tuoreiden viikunoiden tai leipäpalan kera.

Mutta osataan sitä muuallakin. Espanjan anti ilmakuivattujen kinkkujen maailmaan on jamón serrano, vuoristokinkku. Parhaat laadut ovat jamón ibericoa, iberialaista kinkkua. Kuuluisin ja kehutuin on mustista pata negra- eli mustasorkkasioista saatava jamón de montanera.

Ranskan kuuluisin kinkku on puolestaan Jambon de Bayonne, Bayonnen kinkku, joka on savustamaton ja ilmakuivattu, kuten Italian ja Espanjan nimikinkut.

Entäs sitten meikäläinen joulukinkku. Suomessa yli kolme neljästä taloudesta hankkii kinkun jouluksi, mutta muuten sika ei ole yleinen jouluruoka edes Euroopassa. Laajemmin sitä syödään jouluisin vain muissa Pohjoismaissa sekä Välimeren pohjoisrannalla.

Saksalaisia sianposkia ja bratwustia

Saksalaiset ovat porsaanlihan kulutuksessaan maailman kärkikastia. Esimerkiksi porsaanpaistia, Schweinebratenia,  pidetään monissa osissa maata sunnuntai- tai juhlaruokana, ja kullakin alueella on oma erityinen valmistusmenetelmänsä.

Saksalaisia possuruokien erikoisuuksia ovat muun muassa sianposket, Schweinebacket, jotka ovat erityisen suosittuja maan pohjoisosissa. Sianposket sopivat paistettaviksi ja pataruokiin.

Saksan entisen liittokanslerin, Pfalzista syntyisin olevan Helmut Kohlin herkkuruokaa taas tiettävästi on pfalzilainen täytetty sian mahalaukku, Pfälzer Saumagen.

Saksasta puhuttaessa ei luonnollisestikaan voi sivuuttaa makkaroita, joilla on maan ruokakulttuurissa erittäin tärkeä merkitys. Välipalojen ja pikkuaterioiden klassikko on bratwust. Maailman tunnetuin ja syödyin makkara frankfurter, on sekin alun perin lähtöisin Saksasta. Tämän Frankfurtin läheltä kotoisin olevan makkaran omivat sittemmin kansallismakkarakseen amerikkalaiset ja laittoivat sen hot dogin sisään.

Myös tanskalaiset ovat erityisen mieltyneitä porsaanlihaan ja kuuluvat sen kulutuksessa maailman kärkijoukkoon. Kansallista herkkuruokaa on esimerkiksi uunissa rapeakuoriseksi paistettu porsaanpaisti, Flaeskesteg med svaer.

Makkaroiden suhteen Tanska ei voi kilpailla Keski-Euroopan runsaan valikoiman kanssa, mutta yksi makkaraan liittyvä erikoisuus maalla kuitenkin on: lähes jokaisesta kadunkulmasta löytyvät siirrettävät makkarakojut.

Ja makkarasta kun kerran puhutaan, niin mainituiksi ansaitsevat toki tulla vielä esimerkiksi espanjalainen chorizo sekä italialaiset mortadella ja salami. Nämä maailmankuulut makkarat sisältävät pääosin pelkästään porsaanlihaa.

Pekoni ja munat tekevät englantilaisen aamiaisen

Maistuu porsaanliha toki muuallakin Euroopassa. Erilaisten kinkkujen ja makkaroiden valtava määrä kertoo, että ranskalaiselle lihakauppiaalle sika on suorastaan pyhä eläin. Ranskassa tunnetaan jopa vanha sananlasku “Dans le cochon, tout est bon” eli “kaikki sikaan liittyvä on hyvää“.

Kuuluisa ranskalainen porsaanlihaa sisältävä ruokalaji on Alsacesta kotoisin oleva Choucroute eli hapankaalia, lihaa ja erilaisia makkaroita sisältävä pata. Oikeaoppisessa choucroutessa pitää olla ainakin grillimakkaroita, Strasbourgin makkaroita, savutettua sianlapaa, sianpotkaa, rasvaista pekonia, savustettua siankylkeä, maksapyöryköitä ja savustettuja makkaroita.

Entä mitä olisi perinteinen englantilainen aamiainen ilmaa pekonia? Ei kerrassaan mitään. Niin olennainen osa pekoni ja paistettu muna tai munakokkeli ovat perinteistä englantilaista aamiaista.

Muuten brittiläiset ovat enemmänkin naudanlihakansaa, vaikka muutama tyypillinen porsaanliharuokakin tunnetaan. Toinen on Potted Pork eli hitaasti kypsennetystä sianlihasta soseutettu tahna, jota syödään kylmänä paahtoleivältä. Pork and Apple Pie taas tarkoittaa sianlihaa, sipuleita ja omenia perunasoseella kuorrutettuna ja uunissa paistettuna.

Porsaanlihaa sweet & sour

Mutta eipäs unohdeta Kiinaa, tuota porsaanlihan kulutuksen mahtimaata. Suosittu kiinalainen ruokalaji on muun muassa hapanimelä porsas, joka siis yksinkertaisesti tarkoittaa porsaanlihaa hapanimelässä kastikkeessa.  Erilaisia kastikevariaatioita on useita, mutta keskeistä on happamuutta tuovan viinietikan ja imelyyttä tuovan sokerin käyttö.

Hienonnettua tai jauhettua porsaanlihaa käytetään myös suosittujen kevätkääryleiden ja wonton-nyyttien täytteenä yhdessä muiden raaka-aineiden kanssa.

Lap cheong taas on pieni kiinalainen savustettu ja kuivattu makkara, johon käytetään jauhettua sianlihaa, viljanjyviä, soijakastiketta ja paprikajauhetta. Makkaraa syödään lähinnä riisiruokien kera.

Vieläkö muistat läskisoosin?

Niin hyvää kuin porsaanliha onkin, ei sovi unohtaa, että kaikille se ei maistu esimerkiksi uskontoon, kulttuuriin tai elämänkatsomukseen liittyvistä syistä. Esimerkiksi juutalaisilta ja muslimeilta uskonto kieltää sianlihan käytön.

Ruokatottumukset ja ihanteet vaihtelevat suuresti maasta ja kulttuurista toiseen, mutta myös paikallinen ruokakulttuuri muuttuu ja muovautuu jatkuvasti. Uusia suosikkeja tulee ja vanhoja painuu unholaan tai siirtyy vain harvojen suosimiksi perinneruuiksi.

Milloin viimeksi maistoit läskisoosia tai sianlihakastiketta?

Lähteet

Haapio M. Sikapossu. Keuruu 2004

Haapio M, Vahtera A ja Nurmi V. Nakit ja muusi. Suomalaisen makkarakirja. Keuruu 2002

Dominé A, Römer J ja Ditter M. Culinaria. Makujen Eurooppa. Köln 2004

Kansainvälinen elintarvikeopas. Köln 2000

Hom K. Kiinalainen wokki. Kiinalaisen keittiön parhaat. Italia 2003